HT-Prokonin asiantuntija työskentelemässä kannettavalla tietokoneella nojatuolissa.

Työmaavalvonta 

Taloyhtiön silmät ja korvat työmaalla – valvomme laadun, aikataulun ja kustannukset.

Kolme HT-Prokonin työntekijää huomioliiveissä keskustelemassa rakennustyömaan sisätiloissa.

Korjaushankkeen onnistuminen työmaavaiheessa ratkaisee sen, saadaanko hyvistä suunnitelmista kiinteistölle myös hyvä lopputulos.

Urakoitsija vastaa työstään, mutta ilman ammattitaitoista valvontaa taloyhtiö on rakennuttajan roolissa vaikeassa tilanteessa: Ei välttämättä tiedetä, mitä työmaalla tapahtuu, tehdäänkö työ oikein, pysyykö urakka aikataulussa vai syntyykö yllättäviä lisäkustannuksia. Prokon tarjoaa taloyhtiöille ammattitaitoisen työmaavalvontapalvelun, jossa valvojamme toimivat taloyhtiön edustajana ja edunvalvojana koko työmaan ajan. Valvojamme ovat FISE-pätevöityneitä, mikä on osoitus ammattiosaamisesta sekä sen aktiivisesta ylläpitämisestä ja kehittämisestä.

Miksi työmaavalvontaa? 

Työmaavalvonnan tehtävänä on varmistaa, että urakkasuoritus vastaa sopimusta ja suunnitelmia teknisesti, taloudellisesti ja aikataulullisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa säännöllisiä valvontakäyntejä työmaalle, mallikatselmusten pitämistä, työvaiheiden tarkastuksia, laadunvarmistusmenettelyjen toteuttamista sekä poikkeamien dokumentointia ja niihin puuttumista. Kirjaamme havainnot huolellisesti valvontamuistioihin, jotka toimitetaan taloyhtiön edustajille ja urakoitsijalle. Näin kaikilla on aina sama tieto siitä, missä mennään ja mahdolliset erimielisyydet voidaan ratkaista ajoissa faktojen pohjalta. 

Valvonnan suurin arvo on ennaltaehkäisyssä. Kokenut valvoja havaitsee alkavan ongelman ennen kuin se on ehtinyt syntyä, ja pystyy ohjaamaan urakoitsijaa korjaamaan työtapaa niin, että virhe ei toistu. Myöhäisempi puuttuminen on aina kalliimpaa ja hankalampaa: Kun vääränlainen työ on jo tehty, sen purkaminen ja uudelleen tekeminen on kenelle tahansa ikävä tilanne. Me panostamme ennakointiin, käymme työmaalla riittävän usein ja olemme tavoitettavissa nopeasti silloin, kun työmaalla herää kysymyksiä. Näin työmaan rytmi pysyy tasaisena ja urakoitsijankin on helpompi tehdä työnsä hyvin. 

Rakennus- ja talotekninen valvonta saman katon alta 

Taloyhtiöiden korjaushankkeissa rakenteet ja LVISA-järjestelmät kietoutuvat tiiviisti toisiinsa. Linjasaneerauksessa avataan rakenteita talotekniikan uusimiseksi, julkisivukorjauksiin liittyy usein ilmanvaihtoon ja lämmitykseen tehtäviä toimenpiteitä, ja energiakorjauksissa kohteena ovat sekä ulkovaippa että talotekniikka. Siksi valvontapalvelumme kattaa sekä rakennustekniikan että talotekniikan. Meillä on asiantuntijat rakenteiden, LVI-järjestelmien, sähkö- ja teletöiden sekä automaation valvontaan. Kun valvojat työskentelevät saman organisaation sisällä, rajapintojen koordinointi hoituu sujuvasti eikä taloyhtiön tarvitse hankkia ja koordinoida useita eri valvontayrityksiä.

Laadunvarmistus-toimenpiteet

Laadunvarmistus on valvontatyön ydin. Teemme mallikatselmukset ja työvaihetarkastukset, joissa varmistetaan, että työ tehdään alusta alkaen suunnitelmien ja hyvän rakennustavan mukaan. Malliasennus tehdään yleensä ennen suuremman kokonaisuuden aloittamista, jotta mahdolliset epäkohdat työtavoissa ja lopputuloksessa voidaan havaita ja korjata ennen kuin työtä monistetaan. Laadunvarmistuskokeet, kosteusmittaukset, tiiviysmittaukset, lämpökuvaukset ja muut mittaukset ovat osa työkalupakkiamme silloin, kun niistä saadaan lisäarvoa kohteen erityispiirteiden valvonnassa.

Lisä- ja muutostöiden hallinta

Lisä- ja muutostöiden hallinta on yksi yleisimmistä taloyhtiöiden korjaushankkeiden kustannusriskeistä. Pienetkin lisätyöt kertyvät nopeasti merkittäviksi summiksi, jos niitä ei seurata ja hyväksytä systemaattisesti. Valvojamme tarkastaa jokaisen lisä- ja muutostyöesityksen, arvioi sen perusteltavuuden, kommentoi hinnoittelun kohtuullisuutta ja esittää taloyhtiölle selkeän suosituksen. Tilaajan ei tarvitse itse osata arvioida, onko jokin työ kuulunut alun perin urakkaan vai ei – me hoidamme tämänyhtiönpuolesta.

Vastaanottomenettelyt

Vastaanottotarkastukset ovat hankkeen päätösvaihe, jossa valvonnalla on erityisen suuri merkitys. Laadimme kohteelle virhe- ja puutelistat, seuraamme korjausten etenemistä ja varmistamme, että kaikki sovitut työt ja tarkastukset on tehty ja dokumentit luovutettu ennen urakan hyväksymistä. Myös loppudokumentaation – tarkepiirustusten, käyttö- ja huolto-ohjeiden sekä takuutodistusten tarkastus on osa työtämme. Kun vastaanotto hoidetaan huolellisesti, taloyhtiö saa kiinteistön haltuun sellaisena kuin on sovittu ja kaikki tiedot ovat käytettävissä tulevia huoltotoimia varten.

Takuuajan tehtävät

Takuuaika on rakennusurakan yleisten sopimusehtojen (YSE 1998) mukaisesti pääsääntöisesti kaksi vuotta vastaanottotarkastuksesta ja tänä aikana urakoitsijan vastuulla on korjata ilmenneet virheet. Meidän työhömme kuuluu varsinainen takuutarkastus ennen takuuajan päättymistä, tarvittaessa sen lisäksi takuuaikana tehtävä välitarkastus, jossa käymme läpi kohteen, kirjaamme havaitut puutteet ja seuraamme, että ne korjataan sovitusti. Näin takuuaika ei valu hukkaan ja taloyhtiön kannalta kriittiset asiat tulevat hoidettua jo ennen takuuajan päättymistä. 

Kysykää tarjousta työmaavalvonnasta, oli edessä sitten linjasaneeraus, julkisivu-, parveke- tai vesikattokorjaus, piha- tai viherkorjaus tai laajempi peruskorjaus tai -parannus. Kerromme mielellämme, miten valvontatyömme tarkalleen etenee ja miten se tukee juuri teidän hankkeenne onnistumista. 

PYYDÄ TARJOUS

Linjasaneeraus, julkisivu-, vesikatto tai peruskorjaus – valvomme hankkeen onnistuneesti maaliin.

Kerromme mielellämme, miten valvontatyömme tarkalleen etenee ja miten se tukee juuri teidän hankkeenne onnistumista.

Ota yhteyttä

Etsitkö laadukasta ja kustannustehokasta asiantuntijaa seuraavan projektiisi?